Päivä7 | Amarillo – Santa Fe

Aamuposeeraus Cadillac Ranchilla, joka aivan Amarillon kupeessa. Alla Matin aamupäiväposeeraus Adrianin puolen matkan rajalla. Jos pysyy tiukasta Route66'lla niin tästä molempiin suuntiin 1139 mailia.

BigTexanin tuhti aamiainen ja matkaan. Joskus sitä itsekin ihmettelee mihin mahaan iso aamiainen menee. Illalla myöhään puolen kilon pihvi ja ensimmäiseksi aamulla saman pöydän ääreen... ja Adrianin puolen matkan krouvissa puolenmatkankahvit.... ja puolenmatkan tuliaisia. Adrianissa hyvä matkamuistomyymälä.

Matti ja vähän Artokin olivat eilen sulamisen puolella. Tänään parempi, sillä keli viileämpi... vain 30-35 astetta plussaa. Kylmästäkin päästään vähän nauttimaan loppumatkan sadekuuroissa.

 Yllä Arto, Tuula ja Goldwing. Arto onkin ainoa, jonka aamuaskareisiin ei kuulu öljytarkastus ja lisäys. Alla Leila ja Jussi matkalle länteen. Tässä kohtaa itseasiassa pohjoiseen Santa Rosan ja Santa Fen välisellä tiellä. Alla alla sama tie ja ryhmä takaa. 

Aamulla roiskuttelin vesilätäköitä, illan kauppareissulla ajamme Matin kanssa parhaimmillaan puoleen sääreen tulvivilla kaduilla! Lähdimme farkkuostoksille 5km hotellilta olevaan ostoskeskukseen. Uusien farkkujen ollessa kainalossa taivas avautui ja Cerrillos road muuttui monin paikoin joeksi. Vesi roiskui silmille plexin yli, moottorin alta ja viereisellä kaistalla ajavista autoista. Näkyvyys on luokkaa edellisen auton takavalot ja aina välillä erotan peilistä Matin harrikan kolme valoa. Mari harmittelee takapenkillä kameran jääntiä hotellille. Niin minäkin, mutta muuten hullun hauska viisi kilometriä. Empä ole moisissa vesimassoissa koskaan päässyt ajamaan katupyörällä.

 Yläkuva vähän tärähtänyt, mutta hotellin vierellä Mari juoksi hakemaan kameran ja kuva antaa vähän suuntaa tulvivasta kadusta. Alla matkalla päivälliselle Dodgella, johon sopii helposti 11... ei me muuten autolla 500 metriä mutta kun iltasellakin vielä satoi... :]

Päivällä Mari sai hyvää opetusvideota. Matin matkafilmiin piti saada rekkojen välistä ohitus 80ml/h (130km/h) vauhdissa. Kyllä kyllä... New Mexicon Interstate päätiellä rekat ajavat vajaata kahdeksaa kymppiä. Teimme hullutuksen varmuuden vuoksi pari kertaa... ja tuntuvathan rekat siinä aika läheisiltä kun molemmilla puolilla 10-15cm tilaa. Eihän tuo täysin turvallista, mutta olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos kuolen tapaturmaisesti, niin se on tyylin putosi keittiön jakkaralta niskoilleen kivilattiaan lamppua vaihtaessaan... ;) ...

Päivä6 | Sapulpa – Amarillo

 Yllä ryhmämme EarlyBird R66-ravintolan telineillä. Alla Ukki ja Ukin uusi tyttöystävä Jennifer... :]

Kaikki tiet vievät Amarilloon. Niin meidänkin tänään. Liikkeellä seitsemältä jotta vähän viileydestä saisimme nauttia... ;] … tasan tunnin kuluttua kohdalla Daveport, joka ei ole mistään elokuvasta tuttu, mutta siellä erinomainen EarlyBird -aamiaisravintola.

Huoltoautossa, jonne on hetkittäin ollut ruuhkaa on koko matkan kärsitty lämpimistä juomista. Ongelma poistuu Oklahoma Cityn suurimman Coca-Cola pullon kohdalla. Siinä myös Pop's niminen matkamuistomyymälä, josta saa erinomaisia kylmälaukkuja. Oklahoma Cityn keskustaan en ole koskaan ajanut ryhmän kanssa, enkä aja nytkään. Ison kaupungin keskusta on ison kaupungin keskusta. Perus-amerikka asuu pienissä maaseutukaupungeissa. Ja varsinkin Oklahomassa ja Texasissa niissä kaupungeissa ollaan yleisesti edelleen sitä mieltä, että ilmastonmuutos on petosta.

 Museocorveten kuljettajat Leila ja Matti Clintonin Route66 museossa.

Päivän kulttuurikohteitamme Weatherfordin avaruusmuseo sekä Clintonin Route66 -museo... ja luonnollisesti Bix Texan Steak House. Arto harkitsee kahdesti ja kolmestikin kahden kilon pihvin syöntiä... mutta jää kuitenkin vielä tällä kerralla harkinnaksi. Hyvä jättää jotakin seuraavaan kertaan.

 Yllä Matti relaamassa päivän ajon jälkeen. Takana matkamme pisin päivä ja 580kilometriä. Alla Mari ampumassa BigTexan Ranchilla. Tulos 300 pistettä.

Päivä5 | Lebanon – Sapulpa

Ismo ja meidän Dodge Lebanonin aamussa.

Kroonisen adapteripulamme pelastus on Lebanonin Radio Shack... liikkeestä löytyy 3 adapteria ja niillä mennään jo huomattavasti helpommin eteenpäin. Minullakin taisi olla ensimmäinen kerta kun mukana ei yhtään vara-adapteria. Lebanonin pekoneilla ja adaptereilla kohti länttä ja Sapulpaa.

 Yllä Arto tankkaamassa Karin pyörää MoottirturpaMelban asemalla. Alla ihanat naisemme; Mari, Leila, Riitta ja Tuula samalla asemalla.

Lämpöä ei puutu tästäkään päivästä. Parin 'viileän' aamutunnin jälkeen mittari kiipeää neljäänkymmeneen ja yli. +40 on poikkeuksellista Missourissa ja Oklahomassakin ja vielä poikkeuksellisempaa se että sitä kestänyt yli kaksi viikkoa.

Moottoriturpa Melba ei ole paikalla Kansasin stopilla, mutta Melban serkku ja tämän isä pitävät meistä hyvää huolta. Melban paikan hampurilaiset edelleen Routen parhaimpia. Iltapäivällä Kari tekee Melban hampurilaisten voimalla historiaa. Tullessamme Routen vanhimmalle osuudelle entisessä elämässään nudistina ollut Kari heittää kaiken pois ja ajaa kirjaimellisesti munasillaan... no ei aivan. Varvasvälisandaalit ja hattu pysyvät päällä. Nykyään tapaamekin sanoa tauoilta lähtiessämme, 'että housut pois Kari, nyt lähdetään'... ja Mattikin saa matkafilmiinsä vähän erotiikkaa... :)

 Yllä Ukki ja Ukin FatBoy Oklahoman vanhalla Routella. Alla naturalista Kari samalla tiellä... tuosta ei ajoasu enää mahdottomasti kevene.

Videotuottaja/-tekijä, Matti Lieskala on matkamme pääosassa. Tämä onkin ns. Matti-Route ja kaikki matkalla olijat ovat Matin ystäviä. Matin unelma on aina ollut ajaa Route66, mutta aina on myös ollut liian kiire. Matin kiiren pysähtyi imusolmukesyöpään vuonna 2008. Pitkäaikaiset hoidot tehosivat ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi tarkoittaa sitä, että Matti elää nyt kolmen kuukauden sykleissä. Joka kolmas kuukausi on kontrolli, siitä onko tilanne pysynyt stabiilina. Seuraava kontrolli on heti matkamme jälkeen. Itse ainakin kuvittelen ymmärtäväni Mattia hyvinkin. Oma isäni kuoli samaan sairauteen 18 vuotta sitten. Ja mikä Matissa upeinta, mies ei ole heittänyt pyyhettä kehään vaan ajaa pilke silmäkulmassa päivästä toiseen.

Matti ohjaa ja Mari kuvaa. Kameroita matkalla kolme, joten Mari pysyy kiireisenä.

Päivä4 | Springfield – Lebanon

Route66 motellin aula dekoreerausta.

Aamu aukeaa kuten Route aamun kuuluu aueta. Aurinkoisena ja lämpimänä. Iltapäivää voisi sanoa jopa helteiseksi. Lämmöt nousevat +35 asteen tuntumaan ja siinä pysyvät. Aamun ensimmäinen legi Litchfieldiin, jossa aamun pekonit, hässityt perunat ja kanamunat.

 Yllä ryhmämme Henry the Rabbittin kanipaikassa. Henry kasvattaa kaneja ja kaivaa pihaansa VW Rabbitteja. Alla kuvaajamme Mari valmiina hommiin Karin takapenkillä.

Litchfieldistä Missourin lännen portille St. Louisiin... Eero Saarisen suunnittelemalla Gateway Archille. Torstai on hyvä päivä St. Louisin ykkösnähtävyydellä. Pääsemme ylös heti ja ilman jonotusta. Saarisen kaaren 'hissi' ei sovi ahtaan paikan kammoiselle kuten Marille, mutta Mari liittyy urheana porukaan. Ylös vie viiden 'gondolin' hissi jossa joka pieneen koppiin sopii viisi ihmistä. Ylhäällä maisemat hulppeat. Mississippi siiprataslaivoineen aukeaa toisella puolella ja St. Louis toisella puolella.

Ryhmä Saarisin Gateway Archin alla. Alla Matti ja Ismo Saarisen kaaren huipulla.

St. Louisista konetietä ulos. Koitan pitää vauhtia riittävästi. Eilen tuli heti ensimmäisellä tauolla kommenttia, että voisi sitä vähän nopeamminkin edetä. Alkaako keski-ikä pukkaamaan päälle? Käytännössä kun olen tottunut ihan päinvastaisiin kommentteihin... ;] … mutta yes. Nopea ryhmä tämä. Jossakin kohtaa päivää Kari pyyhkäisi ohitseni cruise päällä takapenkillä ilmakitaraa soittamassa. Riitta oli siinä kohtaa huoltoautossa!

Lebanonin Munger Moss on kohdalla ilta seitsemältä ja vähän aikaisemminkin. Route66'n legendaarinen Munger Moss täyttää tänä vuonna ollut 40 vuotta Ramonan ja Bobin pidossa ja edelleen myös oma suosikkipaikkani Routen varrella.

Arto ja Tuula Munger Mossin altaassa.

Päivä3 | Chicago – Springfield

Matkalla vuokraamoon vuokra-autollamme, jonka Ismo ajaa Los Angelesiin saakka. Takapenkillä vasemmalta Mari, Tuula ja Riitta. Välipenkillä Ukki.

Aamu alkaa vuokra-autoa hässäkällä. Yksi palautettava ja yksi haettava. Avisin tiskillä haku on töksähtää Ismon katoavaan kansanperinteeseen. Mies joka on aina tottunut maksamaan kaiken rahalla ei ole koskaan hankkinut luottokorttia on amerikkalaisella autonvuokraajalle outo tapaus. Ensi toteamus on että, autoa ei irtoa vaikka maksu Matin kortilla ja Ismo kuljettaja. Välipäällikkö ymmärtää tilanteemme selvitettyäni mikä se on mutta ei valtuuksia antaa autoa. Puhelimen päähän löytyy viimein riittävän iso päällikkö jolla valtuuksia riittävästi ja matka voi alkaa. Ja yes, meillä tällä kerralla siitä erikoinen matka, että meillä huolto-auto, jota Ismo ajaa... sen huomaa myös matkatavaroiden määrässä. Sitä vuorta katsoessa ei heti tule mieleen, että tavarat kuuluvat moottoripyörämatkalaisille... :]

 Yllä retkemme persoonallisimmasta ajoasusta vastaava Ukki (Hannu Karvanen). Ukin pyörä FatBoy sopii tyyliin, mutta vaatisi vähän vasarointia ja skraadaamista ollakseen täydellinen... :]
Alla Route66'n virallinen astronautti, Gemini Giant päivän ensimmäisellä taukopaikalla. 

Ennen alkua Arton ja Tuulan GoldWing kuitenkin haettava eri vuokraamosta, mutta puolen päivän aikaan kaikki valmista ja nokat kohti länttä. Päivän päämäärä Abraham Lincolnin ja Homer Simpsonin Springfield. Matkalla maissipelto jos toinenkin. Välillä emme itsekään tiedä olemmeko ensimmäisessä vai toisessa maissipellossa mutta aurinko geepeeässänä oikea reitti löytyy jokaisen maissipeltosukelluksen jälkeen.

 Jussi ja Leila etualalla maissipeltojen risteyksessä. Takana Ukki ja taaempana Arto ja Tuula ja takimmaisen matkalaukku Dodgemme.
Alla Kari ja Riitta matkalla Springfieldiin.

Perillä Springfeildissä ns. hyvässä ajassa. Route66 -Motellin luottokortin lukulaite rikki ja vastaanoton nuori virkailija ei uskalla antaa meille avaimia. Mutta huomaan nopeasti olevani ainoa, joka kerää lämpöä. Ryhmällä vain mielessä kylmä olut... ja löytyyhän niitä motellin baarista enemmän kuin jaksamme nauttia

Ismo purkamassa Rimowia ja Samsonaitteja huolto-autosta. Seuramatkameininkiä? ... ja yksityinen 'seuramatka' tämä onkin. Matkan kokoava voima on Matti 'Liekki' Lieskala ja muu ryhmä Matin ystäviä.

Päivä2 | Chicago / Milwauke

Kuka kuvan henkilöistä on siviilissä foordimies... aivan oiken, se on Matti. Kuvan keula kuuluu Hayatin lentokenttäshutelle.

Aamulenkki, aamukahvi ja ACE-vuokraamoon. Mari, Matti ja Ismo lähtevät mukaan vanin hakuun. Retki venyy puoli tuntia yli arvio, muta puoli kymmeneltä olemme hotellin pihassa V10 moottorilla varustetulla Fordin 12 hengen vanilla. Vartti lisää ja olemme matkalla Milwaukeen... no, tai matkalla ainakin. Ensimmäinen puoli tuntia menee väärään suuntaan, mutta loppumatka oikeaan ja Milwukeessa HD-museon pihassa olemme puolen päivän aikaan.

 Yllä Mari ajaa ensimmäistä kertaa elämässään harrikkaa. Kone hurisee ja takapyörä pyörii, mutta Softtail tukevasti telineessä kiinni... :) ... alla Jussi tuulettaa voitettuaan juuri HD-museon  tuuletusmestaruuden.

Puoli iltapäivää hulppeassa museossa. Sarjassa moottoripyörämuseot Milwaukeen HD-museo on paras mitä itse tiedän. William Harleyn ja Artur Davidsonin ensimmäinen pyörä vuodelta 1903 on edelleen vaikutava. 1940 -luvun malleista tähän päivään ei enää suurta eroa... ei ainakaan silmämääräisesti tarkasteltuna... ;)

Hihnavetoko uutta? Kuvassa ensimmäinen HD vuodelta 1903.

Milwaukeesta pyörvuokraamoon tekemään paperityöt huomiseksi ja korkeaan torniin. Willis Toweriin joka pohjois-amerikan korkein rakennus. Tunnetuksi rakennus tuli Sears Towerina, mutta on sittemmin vaihtanut omistajaa ja sen myötä nimeä. Pilvenpiirtäjän 103 kerrosta ovat vaikuttavia maisemiltaan. Dubaissa laittoivat 100 kerrosta paremmaksi ja viime viikolla tavasin hesarista että saudiarabialaiset aikovat pistää 50 kerrosta paremmaksi dubailaisista... hulluja nuo maapallolaiset sanoisi Asterix :]

 Yllä Arto kuvaassa kuvatavaksi haluneita aasialais turisteja Willis Towerin 103 kerroksessa olevan lasikuistien päällä. Alla Ismo ja Jussi samoissa korkeuksissa auringon laskun Chicagossa.

Päivä1 | > Chicago

 Yllä ja alla Lake Michigan. Yllä Lake Michiganin itäranta ja alla järven länsiranta. Alakuvan korkeat rakennukset Chicagon keskustaa.

Ameriikassa ollaan elämän tarkoitusta toteuttamassa. Sitä tällä matkalla toteuttamassa Mari Tikkunen, Tuula Martikainen, Riitta-Liisa Kostamo, Leila Huttunen, Matti Lieskala, Arto Romppanen, Kari Kostamo, Jussi Huttunen, Ismo Piipponen, Hannu Karvanen ja matkanjohtajana Peter Ruotsalo.

Koko ryhmä tänään samassa lentokoneessa ameriikkaan. Amarican Airlanesin suoralla lennolla Helsingistä Chicagoon. AA saa ankeuttaan vähän anteeksi sillä että lentää suoraan... ;] … mutta yes, olen edelleen sitä mieltä että tuo planeettamme ankein lentoyhtiö. Siirtymäväline ei kuitenkaan matkainnostusta laske. Kolmen miljoonan asukkaan Chicagossa iltapäivän puolessa ja kentältä pois kuuden pintaan. Kyllä kyllä, erinomaisen hyvät passintarkastusjonot ja saimme hyvää jonotuskokemusta.

Tänään emme lähde valloittamaan vuoria. Aikaero pitää siitä hyvän huolen. Pari Budwaiseria t-luut ja uimaahan. Huomenna varsinaisiin matkahommiin.

 Yllä Mari ja Matti O'Haren kentällä kaikki tavarat tallessa. Alla paikallinen taksikuski odottamassa keikkaa... vai onko se Kari odottamassa hotelli shutlea?