Päivä 14 | Las Vegas – Barstow

Aamunousu kohti Las Vegasin hiihtokeskusta. Taustalla Vegasin raikasta smogia.

Aamulla Las Vegasin hiihtokeskusalueelle nauttimaan viileyden siedettävästä ihanuudesta. Kestämme sen hyvin. Uutisissa luvattiin aamulla tälle päivälle 123 farenhaittia... 122 (+50c) toteutuu, mikä sekin vähintäänkin riittävä... ja varsinkin kun päätämme ajaa Death Valleyn pidemmän kaavan mukaan. Kuumuus syö miestä siinä kuin naista ja eikä Dodgessa ole vapaita paikkoja pilvin pimein. Matti on myös lähteä tiedostamatoman autuaaseen tilaan, mutta vartti Dodge -vilvoittelua tekee tehtävänsä ja taas kulkee. Ismo sai/joutui sen ajan koeajamaan harrikkaa. Ainakaan ensi kokeilu ei saanut Ismoa vakuuttuneeksi aavikkopyöräilyn viisaudesta... ja ehkä Ismo on oikeassa, mutta toisaalta olympiatasolla saakka kisataan siitä kuka hyppää kolmella loikalla pisimmälle!

 Yllä Riitta ja Kari Badwaterin rannalla... alla itse Badwaterin suolajärvi.

Ismo ja Matti vaihtamassa hetkeksi osia. Vaihto vain vartin mutta riitti viilentämään Matin takaisin ajokuntoon. Alla Leila täydentämässä vesivarantoja seuraavan 72 mailin ajaksi ... :]

Illalla Mari liittyy HD-koeajajien joukkoon ikimuistettavalla tavalla. Mari ei ole koskaan ajanut piikkiä suurempaa, mutta lähtee ennakkoluulottomasti Ukin Fat Boylla perässäni liikenteeseen. Kaikki menee loistavasti aina siihen hetkeen saakka, jona päädymme merijalkaväen tukikohdan portille. Poliisi portilla neuvoo tekemään u-käännöksen vartiokopin ympäri. Mari ei huomaa minun tekevän uuta keskittyessään hallintalaitteisiin ja lähtee painamaan pimeyteen. Hetken päästä poliisiauto syöksyy Marin perään vilkut päällä. Siinä kohtaa rukoilen moottoripyörien jumalia, että elekää antako Marin kaataa Fat Boyta poliisiauton eteen kesken u-käännöksen. Jumalat olivat suosiollisia. Minä sain sen sijaan tuta... :) 

Moottoripyörällä ajon voi opetella myös täysikokoisella harrikalla. Kysykää vaikka Marilta. Ensin kaksi kierrosta hotellin ympäri ja sitten liikenteeseen... :]

Päivä 13 | Las Vegas

Meilipäivä ja bloginpäivitys päivä. Matti ja Matin kaverit stripin kasinoilla... Pariisi ja Venetzia tekevät suurimpia vaikutuksia. Arto ja Tuula testaavat gondolin kyytiä sisäkanavilla. Itse laitan jalan kasinomme ulkopuolella vasta pimeän tullessa. Lainaan Arton Tiinaa, joksi Arto on rakkaaksi muodostuneen Gold Winginsä ristinyt. Mari hyppää takapenkille ja ajamme kuvaamaan kaikkea mitä Las Vegas Boulevardilla vilkkuu ja välkkyy... käytännössä Stripin läpiajon Matin filmiä varten... ja muutan still-kuvan muuten vain. Kuvat alla kaikki Marin ottamia liikkuva pyörän päältä.

 Venetsia

 Pariisi

  Las Vegas Station

 Riviera

New York

 Cirkus Cirkus

HD-Cafe

Päivä 12 | Kanab – Las Vegas

Zion Canyonin liepeillä asustavia Biisoneita.

Viva Las Vegas! Sitä ennen kuitenkin Zions Canyon, joka oli tietyön alla. Asvaltti oli kadonnut ja nyt pelkkää soraa... ja siitäkös Matti iloitsi... :) … asvaltiksi tuon pitäisi kuitenkin muuttua. Amerikan asvaltti on monin paikoin saamaa kuin Uudessa-Seelannissa ja Virossa... soraa, joka 'sulaa' asvaltiksi. Tien laadusta riippumatta saamme kohtuullisen määrän hyvää kuvaa Zionista.

 Erilaisia jäähdyttelytapoja... yllä Arto huoltoaseman kaupan kylmäkaapissa. Alla Mari yrittää ahtautua jääpalapussikaappiin.

Eilen päivällisellä Matti ja Matin kaverit olivat yksimielisesti sitä mieltä, että Hoover Damilla käydään. Hoover Damilla kaikki katuivat päätöstä yksimielisesti. Syy... koko iltapäivän mittarissa 100-114 paikallista lämpöastetta, joka omissa numeroissamme 38-45 plus astetta ja koko ajan lähempänä tuota 45'tä. Mutta kukaan ei sulanut... toisin välillä näytti, että Matti, Kari ja Arto aikoisivat tehdä niin... ja jotakin tekemistä asian kanssa lienee Kanabissa pitkäksi venyneellä illalla. Olisi venynyt enemänkin jos motellin omistaja ei olisi tullut häätämään meitä huoneisiimme muita asiakkaita terrorisoimasta... :]

Matti ja Matin kaverit hotelli-casinomme aulassa  Fremont Streetin El Cortez'ssa

Las Vegasissa en ehdota Stripin ajamista loppuiltapäivän helteessä vaan ajamme konetietä suoraan hotellillemme vanhaan Vegasiin Fremont Streetin päähän. Maan kuulu katettu Fremont Street on saannut viimeisen vuoden aikana Canopy Ride -radan. Canopy Ridet lähtöisin Costa Ricasta. Ideana liukua vaijerin varassa sademetsän puusta toiseen. Tämä ensimmäinen näkemäni urbaani versio. Ja yes, pitihän tuota kokeilla ja hauskaksi todeta.

Matti ja Mari uhkapelaamassa... mainittavia voittoja tai tappioita ei syntynyt... ;) ... alla Fremont Streetin iltavaloja.

Päivä 11 | Page – Kanab

 Arto vie joukkoa läpi tuulen ja tuiskun... no ainakin läpi hiekan ja helteen alle olevalle Colorado -joen hevosenkengälle, jonne parkkipaikalta vajaa kilometri.

Tämän päivän ryhmä risti vaelluspäiväksi. Ensimmäinen vaellus tulee Pagen vieressä olevalle Colorado-joen hevosen kengälle. Itsellänikin tuo oli käymättömien paikkojen listalla ja asia tulee tänään korjatuksi. Ja hevosenkengällä käynti saa hyvän aamuhien pintaan ja verisuonet aukenemaan.

Matkalla Grand Canyonin pohjoisreunalle verisuonet supistuvat ikään kuin itsekseen taivaan mustuessa ja päättäessä laskea kunnon reakuuron niskaamme. Matkavauhti putoaa hetkeksi nollaan rakeiden takoessa otsalohkot lommoille. Mari virittää sadetakista pikasuojakatoksen ja onni on siinä kohtaa Dodgemme, joka tulee viimein ja Riitta ojentaa sieltä kypärät. Lämpötila putoaa raekuuron ajaksi +13 asteeseen ja Dodgessakin testaillaan lämmityslaitetta... ;)

 Matti ja Matin kaverit Grand Canyonin Bright Angel Pointissa, mikä ehkä Grand Canyonin hulppein kohta. Alla rakeinen tie Grand Canyonin pohjoisreunalla... niitä tuli hetken paljon ja niitä tuli lujaa... ;)

Itse Grand Canyon on entisensä... suuri ja vaikuttava. Grand Canyonilla vaellusosuudet Bright Angel Pointiin ja Cape Royaliin... sen jälkeen itse kuinkin mieli tuntuu olevan enemmän tai vähemmän kyllästetty tämän päivän osalta hulppeilla luontomaisemilla.

Tällä kerralla emme jää yläilmoihin yöksi vaan laskeudumme takaisin alas ja Kanabiin, joka pari kilometriä alempana. Paluumatkalla kanjonin reunalta Mari saa Matista ehkä parasta ajokuvaa toistaiseksi... mutta katsotaan mitä tuleman pitää. Kanabissa tulee pikalähtö ruokailuun. Kanab Utahin puolella jossa kello tuntia edellä ja kaikki paikat menävät kymmeneltä kiinni.

 Yllä tietyötauko matkalla Grand Canyonille... alla Matti kaartaa Cape Royalin maisemissa.

Päivä 10 | Gallup – Page

Retkikuntamme Monument Valleyn virallisen Kodak-spot kiven päällä.

Tänään itseasiassa on matkamme pisin ajopäivä... 640km ja rapiat. Mutta perillä Pagessa kuitenkin ns. ihmisten aikaan. Aamusta keulat kohte Canyon de Chellyä, joka ei varsinaisesti reitillä, mutta saamme sen sille pienellä reitin muutoksella. Samalla saamme myös vähän jylhempää maisemaa Matin kuvauksiin. Kameroiden vaihdot ja säädöt syövät oman aikansa päivästä ja päivistä mutta loppupelissä olemme kuitenkin edenneet rivakasti päivästä toiseen. Tämä Matin porukka kun nopein, mitä minulla ollut millään matkalla... ja Matti mukaan lukien kaikki haluavat edetä nopeasti silloin kun liikutaan.

Kari Monument Valleyn maastokoeosuudella... vain nappularenkaat puuttuvat! Alla Ukki ja Kari Monument Valleyn loopilla. Ukin nahka alkaa olla aika saman värinen kuin kalliot.

Canyon de Chellyltä omalle Pohjois-Amerikan suosikkikohteelleni Utahin Monument Valleyhyn. Monumentin pohjalle löytyy lähtijöitä kolmen pyörän verran... ja Dodgemme luonnollisesti. Kari kokeilee vähän offroadiakin (housut jalassa) tien ulkopuolisella pehmeällä hiekalla... ja vaikka Kari kova kuski onkin, toteaa että siihen tarkoitukseen on parempiakin pyöriä.

 Arto ja Tuula pyörimässä rinkiä Canyon de Chellyn parkkipaikalla. Alla Mari saman kanjonin maisemissa... ja siellä pohjallakin menisi tie. Matilla kuitenkin selkeä mielipide, että se jätetään ensi kertaan... ;)

Pagessa ei enää iltaretkelle lähtijöitä löydy... minulla ja Marilla aurinkorasvan ja pattereiden ostoretki lähiostariin vähän venyy kun lähdemme Arton ja Tuulan GoldWingillä. Myönnettävä se on, että GoldWing edustaa eri vuosisataa (jos ei vuosituhatta ;) kuin HD't.

Lake Powell iltahämärässä... järvi on iso tekojärvi (n.160x20km) keidas autiomaassa... ja järvi jolla säädellään Colorado -joen pintaa.

Päivä9 | Santa Fe – Gallup

Yllä Riitta ja Kari Bandilierin luonnonpuisto maisemissa. Alla Ukki tuuppaa Fat Boytaan länteen samoissa maisemissa.

Aamiainen ja kohti Los Alamosta, jossa uutisten mukaan palanut kuukausi sitten metsää enemmänkin. Ja uutiset pitivät paikkansa. Metsää on palanut satojen jos ei tuhansien hehtaarien alueelta, mutta Bandilierin luonnonpuiston läpi vievä reittimme tie on auki. Muuta liikennettä ei juuri ole, aurinko paistaa ja tie on kuiva, hyväpintainen ja monella mutkalla. Saamme hauskan aamurallatuksen.

Yllä Matti Red Rock State Parkin maisemissa Gallupin lähistöllä. Alla Tuula ja Arto samoissa maisemissa ja AllaAlla Leila ja Jussi niin ikään samoissa maisemissa. 

Matilla kulkee tänään myös paremmin kuin ehkä minään aikaisempana päivänä mikä luonnollisesti erityisen mukavaa... ja hyvin kulkee kaikilla muillakin. Vapaapäivä Santa Fe'ssä teki tehtävänsä ja Albaquergue on kohdalla ennen kuin arvaammekaan. Albaquerquesta Los Lunasiin, josta alkaa päivän pikataival. Parikymmentä mailia hyväpintaista tyhjää tietä, jolla hyvä kokeilla mitä se on harrikka kulkee jos kokeiltava on. Ja kokeilevat kaikki oman pyöränsä rajoja Arto lukuunottamatta, jonka pyörä (GolgWing) kulkee liian kovaa kokeiltavaksi. Amerikassa kun kaiken laista putoaa pick-upien lavoilta niin tänään putoaa eteemme moottorisaha. Joku päivä aikaisemmin saimme olohuonetuolin eteemme. Kari pelastaa moottorisahan ja se tavoittaa omistajansa.

Riitta harjoittelemassa tankotanssia taukobaarissamme Grantissa. Alla saman baarin oven yläpuolella oleva ohje karjapaimenille.

Vähän ennen Galluppia sightseeing kierros Red Rock State parkkiin, joka ei ole huonoilla maisemilla pilattu. Sama puisto ollut monen westernin näyttämönä 1930-luvulla... ja niiden westernien näyttelijät asuivat samassa paikassa, joka päivän päätepysäkkimme. Legendaarinen El Rancho -hotelli.

Päivä8 | Santa Fe

 Yllä ja alla... Santa Fe, helmi kaupungiksi ja timantti amerikkalaiseksi kaupungiksi.

Pyykkipäivä ja blogin ajantasaistuspäivä ja sähköpostipäivä. Sosiaalinen mukava ryhmä tämä Matin porukka ja tahtoo iltaisin aika loppua kesken, mutta nyt taas ajantasalla... ;] … omaan päivään ei juuri muuta mahtunut jos ei oteta lukuun pientä kuvausretkeä lähihautausmaalle Marin kanssa. Lähihautausmaa ei näytä Santa Fe'ltä... ennemminkin vanhan Routen varrella olevalta puolikuolleelta kaupungilta jossa kaikki on  mukavasti rempallaan. Santa Fe itse kun on yksi niistä Pohjois-Amerikan kaupungeista, jotka ovat vähiten rempallaan. Yksikään ryhmän pyöristä ei pörähdä tänään käyntiin. Dodge katoaa jossakin kohta ostoskeskukseen ja palautuu ennen pimeää. Ryhmä käy kiinalaisessa pekingin ankalla. Itse pysyn lähiostarin susheissa.

 Yllä Santa Fen hautausmaa, joka vähän kuin roiskaisten tehty. Alla Mari kipuamassa hautausmaan aidan yli... yhtään avointa porttia ei löytynyt... :]

Santa Fe'n muurahainen... muurahaisetkin ovat ameriikassa suurempia?

Päivä7 | Amarillo – Santa Fe

Aamuposeeraus Cadillac Ranchilla, joka aivan Amarillon kupeessa. Alla Matin aamupäiväposeeraus Adrianin puolen matkan rajalla. Jos pysyy tiukasta Route66'lla niin tästä molempiin suuntiin 1139 mailia.

BigTexanin tuhti aamiainen ja matkaan. Joskus sitä itsekin ihmettelee mihin mahaan iso aamiainen menee. Illalla myöhään puolen kilon pihvi ja ensimmäiseksi aamulla saman pöydän ääreen... ja Adrianin puolen matkan krouvissa puolenmatkankahvit.... ja puolenmatkan tuliaisia. Adrianissa hyvä matkamuistomyymälä.

Matti ja vähän Artokin olivat eilen sulamisen puolella. Tänään parempi, sillä keli viileämpi... vain 30-35 astetta plussaa. Kylmästäkin päästään vähän nauttimaan loppumatkan sadekuuroissa.

 Yllä Arto, Tuula ja Goldwing. Arto onkin ainoa, jonka aamuaskareisiin ei kuulu öljytarkastus ja lisäys. Alla Leila ja Jussi matkalle länteen. Tässä kohtaa itseasiassa pohjoiseen Santa Rosan ja Santa Fen välisellä tiellä. Alla alla sama tie ja ryhmä takaa. 

Aamulla roiskuttelin vesilätäköitä, illan kauppareissulla ajamme Matin kanssa parhaimmillaan puoleen sääreen tulvivilla kaduilla! Lähdimme farkkuostoksille 5km hotellilta olevaan ostoskeskukseen. Uusien farkkujen ollessa kainalossa taivas avautui ja Cerrillos road muuttui monin paikoin joeksi. Vesi roiskui silmille plexin yli, moottorin alta ja viereisellä kaistalla ajavista autoista. Näkyvyys on luokkaa edellisen auton takavalot ja aina välillä erotan peilistä Matin harrikan kolme valoa. Mari harmittelee takapenkillä kameran jääntiä hotellille. Niin minäkin, mutta muuten hullun hauska viisi kilometriä. Empä ole moisissa vesimassoissa koskaan päässyt ajamaan katupyörällä.

 Yläkuva vähän tärähtänyt, mutta hotellin vierellä Mari juoksi hakemaan kameran ja kuva antaa vähän suuntaa tulvivasta kadusta. Alla matkalla päivälliselle Dodgella, johon sopii helposti 11... ei me muuten autolla 500 metriä mutta kun iltasellakin vielä satoi... :]

Päivällä Mari sai hyvää opetusvideota. Matin matkafilmiin piti saada rekkojen välistä ohitus 80ml/h (130km/h) vauhdissa. Kyllä kyllä... New Mexicon Interstate päätiellä rekat ajavat vajaata kahdeksaa kymppiä. Teimme hullutuksen varmuuden vuoksi pari kertaa... ja tuntuvathan rekat siinä aika läheisiltä kun molemmilla puolilla 10-15cm tilaa. Eihän tuo täysin turvallista, mutta olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jos kuolen tapaturmaisesti, niin se on tyylin putosi keittiön jakkaralta niskoilleen kivilattiaan lamppua vaihtaessaan... ;) ...