maanantai 22. elokuuta 2011

Päivä5 | Lebanon – Sapulpa


Ismo ja meidän Dodge Lebanonin aamussa.

Kroonisen adapteripulamme pelastus on Lebanonin Radio Shack... liikkeestä löytyy 3 adapteria ja niillä mennään jo huomattavasti helpommin eteenpäin. Minullakin taisi olla ensimmäinen kerta kun mukana ei yhtään vara-adapteria. Lebanonin pekoneilla ja adaptereilla kohti länttä ja Sapulpaa.

 Yllä Arto tankkaamassa Karin pyörää MoottirturpaMelban asemalla. Alla ihanat naisemme; Mari, Leila, Riitta ja Tuula samalla asemalla.

Lämpöä ei puutu tästäkään päivästä. Parin 'viileän' aamutunnin jälkeen mittari kiipeää neljäänkymmeneen ja yli. +40 on poikkeuksellista Missourissa ja Oklahomassakin ja vielä poikkeuksellisempaa se että sitä kestänyt yli kaksi viikkoa.
Moottoriturpa Melba ei ole paikalla Kansasin stopilla, mutta Melban serkku ja tämän isä pitävät meistä hyvää huolta. Melban paikan hampurilaiset edelleen Routen parhaimpia. Iltapäivällä Kari tekee Melban hampurilaisten voimalla historiaa. Tullessamme Routen vanhimmalle osuudelle entisessä elämässään nudistina ollut Kari heittää kaiken pois ja ajaa kirjaimellisesti munasillaan... no ei aivan. Varvasvälisandaalit ja hattu pysyvät päällä. Nykyään tapaamekin sanoa tauoilta lähtiessämme, 'että housut pois Kari, nyt lähdetään'... ja Mattikin saa matkafilmiinsä vähän erotiikkaa... :)

 Yllä Ukki ja Ukin FatBoy Oklahoman vanhalla Routella. Alla naturalista Kari samalla tiellä... tuosta ei ajoasu enää mahdottomasti kevene.

Videotuottaja/-tekijä, Matti Lieskala on matkamme pääosassa. Tämä onkin ns. Matti-Route ja kaikki matkalla olijat ovat Matin ystäviä. Matin unelma on aina ollut ajaa Route66, mutta aina on myös ollut liian kiire. Matin kiiren pysähtyi imusolmukesyöpään vuonna 2008. Pitkäaikaiset hoidot tehosivat ainakin toistaiseksi. Toistaiseksi tarkoittaa sitä, että Matti elää nyt kolmen kuukauden sykleissä. Joka kolmas kuukausi on kontrolli, siitä onko tilanne pysynyt stabiilina. Seuraava kontrolli on heti matkamme jälkeen. Itse ainakin kuvittelen ymmärtäväni Mattia hyvinkin. Oma isäni kuoli samaan sairauteen 18 vuotta sitten. Ja mikä Matissa upeinta, mies ei ole heittänyt pyyhettä kehään vaan ajaa pilke silmäkulmassa päivästä toiseen.


Matti ohjaa ja Mari kuvaa. Kameroita matkalla kolme, joten Mari pysyy kiireisenä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti